Kuvaprojekti
(Kyllä, juuri se projekti jossa voittoina ilmainen osallistuminen mökkiviikonloppuun tai risteilylle, sekä alennuksia näihin.)
Ykköstyypit ry:n tavoitteena on toteuttaa joko kalenteri, juliste(sarja) tai jokin muu printtijulkaisu D-agendalla. Julkaisuajankohta viimeistään 2020 alkuvuosi, kuvia otetaan vastaan vielä ainakin vielä joulukuussa 2019.
Eli haemme kuvia joissa jossakin kohtaa on esillä vaikkapa sensori, pumppu, piikit, ketomittari tai aivan mitä tahansa D-elämääsi millään tavalla muuten kuuluvaa — hiilareita, tankkausta, liikuntaa, sairaalaa, sosiaalisia tilanteita, tilaisuuksia, arkea, juhlaa.
Voit liittää kuvaan tarinan / kertomuksen, jotka nekin julkaisemme lopullisessa teoksessa. Tarinan ei tarvitse koskea itse kuvaa, vaikkakin suotavaa se toki on :).
Kuvassa voit mieluusti myös näkyä sinä itse tai osa sinusta, älä siis lähetä kuvaa jossa on vain pumppu pöydällä :). Kyseessä voi olla D-loma- tai aktiviteettikuvia, taidekuvia, poikkeuksellisia tilanteita, mitä vain.
Kuva voi kertoa myös D:hen turhautumisesta, hoitoväsymyksestä tai muusta haasteellisesta, yhtälailla kuin arkisista ja iloisistakin asioista (kuten vaikkapa diabeetikkoystäväporukoista).
Jos et ole varma kelpaako kuvasi, lähetä silti, me päätämme puolestasi :D.
Vapaaehtoiset laittakaa kuvanne SÄHKÖPOSTITSE info@ykkostyypit.fi, mukaan pieni lyhyt selostus itsestäsi D-näkökulmasta, ja mahdollinen erillinen selostus itse kuvasta. Kuva mahdollisimman korkealaatuisena/suurikokoisena. Kuvien julkaisun yhteydessä saatamme julkaista etunimesi ja osia mahdollisesta kirjoituksestasi.
Valitsemme parhaat mielivaltaisella raadilla ja tarjoamme parhaille 12:lle ilmainen osallistuminen joko mökkiviikonloppuun tai risteilyyn 2020. Ylijääville 20€ alennus samoihin tapahtumiin (1 kpl/lärvi).
Kilpailun säännöt vielä lyhyesti
- Osallistua voit kilpailun kuvauksessa kerrotun kaltaisilla kuvilla, lähettämällä sen/ne osoitteeseen info@ykkostyypit.fi
- Kuvia voi lähettää yhden tai useamman per henkilö, ja yhden henkilön lähettämistä kuvista saatetaan käyttää yhtä tai useampaa. Vastaavasti saattaa olla, ettei lähetettyä kuvaa tai kuvia käytetä lainkaan — tästä päättää raati.
- Osallistumisajan takaraja on tätä kirjoitettaessa 22.12.2019, mutta pidätämme oikeuden takarajan siirtämiseen mikäli kuvia vielä tarvitaan lisää
- Pääpalkintoja on 12 kpl (ilmainen osallistuminen yhteen (1) mökkiviionloppuun tai risteilyyn vuoden 2020 aikana)
- Osallistujille jotka eivät voita pääpalkintoa mutta joiden kuvat julkaistaan, annetaan 20€ alennus mihin tahansa vuoden 2020 aikana Ykköstyypit ry:n järjestämään mökkiviikonloppuun tai risteilyyn
- Voittajat valitsee Ykköstyypit ry:n hallituksen jäsenistä koostuva raati, joka käyttää valintoihin omaa päätösvaltaansa ja mielipiteitään. Päätökset eivät perustu siis mihinkään valmiiseen sapluunaan.
- Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti viimeistään 10.1.2020
- Myös muille osallistujille toimitetaan tieto 20€ alennuksesta mainittuihin tapahtumiin viimeistään 10.1.2020
- Osallistujat myöntävät kuvan/kuvia lähettämällä Ykköstyypit ry:lle luvan käyttää kuvaa mainitussa kuvaprojektissa
- Kuvien oikeudet pysyvät alkuperäisellä omistajallaan vaikka kuva projektissamme julkaistaisiin