Mittaustempaus Punkalaitumen Keskuskoululla

Ykköstyypit ry järjesti Maailman Diabetespäivänä 14.11.2019 sokerimittaustempauksen Punkalaitumen Keskuskoululla.

Noin sadasta testatusta koululaisesta kaksi oppilasta ohjattiin vanhempiensa kanssa jatkoyhteyteen julkisen terveydenhuollon pakeille. Prosenttien valossa tulos oli siis hyvä ja odotettu.

Lähihoitaja Janika Halla-Aho mittaa Venla Tapioharjun sokerit. Kouluterveydenhoitaja Katriina Kalliokorpi (vas) ja Niina Vainio (2. vas) seuraavat.

Odotettu tempaus

Mittaustempauksen tavoitteena oli kertaluontoinen seulontatyyppinen katsanta siihen, löytyykö kohderyhmän keskuudesta olennaisesti poikkeavia tai hälyttäviä arvoja.

Sellaisia, jotka voisivat viitata esimerkiksi tavallista hitaammin puhkeavaan ykköstyypin diabetekseen jossa haima vielä tuottaa jonkin verran insuliinia, mutta muu oireilu kuten vessassa juokseminen tai janotus vielä ole huomattavasti esillä.

Janika Halla-Aho mittaa Emilia Suorannan sokerit

Mittaustempaus tapahtumana on ollut Ykköstyypit ry:n hallituksen varajäsen Niina Vainion haaveena jo pidemmän aikaa, ja Diabetespäivänä myös syntymäpäiviään viettävä Niina haluaisikin nähdä samanlaisia tempauksia myös muissa Suomen kouluissa.

Haluammekin yhdessä kiittää oppilaiden vanhempia sekä Punkalaitumen Keskuskoulun rehtoria Ville Ahvenusta tempauksen järjestämisen mahdollistamisesta.

Mikäli sinä — siis lukija itse — työskentelet jossakin kouluympäristössä, voit ottaa meihin yhteyttä mikäli haluaisit että myös teillä järjestetään vastaavanlainen tempaus.

0 vastausta artikkeliin “Mittaustempaus Punkalaitumen Keskuskoululla”