,

Väriä pumppuihin: Tiina maalaa Omnipodinsa

Erilaisia pumppujen, sensorien, mittareiden ja muiden ykköstyypin diabetekseen liittyvien vermeiden koristelutarroja on ollut olemassa jo pitkään. Sen sijaan maalattuihin pumppuihin törmää hieman harvemmin.

Instagramissa kuviaan julkaiseva Tiina (@diabetes1_kaisa) on ottanut asiakseen tuoda väriä letkuttomien Omnipod-pumppujen käyttöön. Seitsemän vuotta sitten LADA-diagnoosin saanut Tiina päätyi jatkuvaan insuliinihoitoon toukokuussa 2018, ollen näin ykköstyyppinä vielä suhteellisen noviisi.

Pumppuna Omnipod

Omnipod koostuu itse pumpusta (kroppaan kiinnitettävä osuus) sekä Personal Diabetes Managerista (PDM, erillinen laite), jolla ohjataan pumpun toimintaa. PDM:ään annetaan syötävät hiilihydraatit ja verensokeritaso, joiden perusteella PDM laskee ruokainsuliinin määrän käyttäen apuna laitteen asetuksia (mm. hiilihydraattisuhde, tavoitesokeri sekä insuliinin vaikutusaika). Lisäksi PDM:n asetusten perusteella pumppu antaa tietyn määrän insuliinia joka tunti, joka vastaa kynähoidon pitkävaikutteista insuliinia.

Omnipodin varsinaiset, hieman tulitikkuaskia pienemmät insuliinipumput eli podit voivat ottaa sisäänsä maksimissaan 200 yksikköä insuliinia, ja toiminta-aika per podi on maksimissaan 3 päivää ja 8 tuntia. Podeja vaihdetaan siis runsaan kolmen päivän välein, jonka myötä niiden maalailu onkin ollut hyvä päätös arjen piristämistä ajatellen.

Ajatuksen podien personoinnista Tiina sai liityttyään viime vuonna Instagramiin hieman ennen kuin siirtyi Omnipod-pumppuhoitoon huhtikuussa (2019). Instagramista löytyi useita tilejä joiden omistajat maalasivat Omnipod-podejansa, ja nämä nähtyään Tiinalle oli samantien selvää, että omatkin podit tulee koristella.

Valintana akryylimaalit

Alussa Tiina maalasi podeja kynsilakalla, koristellen niitä myös tarroilla ja koristekivillä. Näitä koristelutapoja on tarkoitus edelleen jatkaa, mutta Tove Janssonin Muumien maalaamiseen Tiina on valinnut akryylimaalit.

Ensimmäiset akryylimaalatut podit saivat odottaa maalien ostopäivästä muutaman viikon, sillä kokemattomana maalaajana tehtävään piti kerätä uskallusta. Kun uskallusta lopulta löytyi, malliksi maalaamiselle valikoituivat Muumi-mukit, vaikkei Tiina tunnustakaan varsinainen Muumi-mukikeräilijä olevansa.

Muumit olivat sekä luonnollinen että melkeinpä ainoa mahdollinen aihe malliksi soveltuen. Tiina kertoo pumppujen koristelun vaikuttavan psykologisesti siihen, kuinka hän suhtautuu diabetekseensa. Visuaalisesti tuunatut pumput saavat unohtamaan, että pumppuja käytetään kohtuullisen vakavan sairauden vuoksi.

Asusteita, magneetteja ja puuhaa lapsille

Maalauksen myötä podit ovat ikäänkuin asusteita, joita on kiva katsoa ja näyttää muillekin. Maalaamattomana podit puolestaan muistuttavat jatkuvasti siitä, että kyseessä on lääkinnällinen laite, jota ilman normaali elämä on jokseenkin mahdotonta. Lisäksi itse maalaaminen on puuhana hyvin mieluisa tehtävä Tiinalle.

Maalattujen podien ollessa käytössä vain runsaat 3 päivää per podi, sai Tiina ajatuksen myös niiden muuntamisesta jääkaappimagneeteiksi käytön jälkeen. Tämän projektin vielä ollessa kesken yhtään podia ei vielä jääkaapin ovesta löydy, mutta tulevaisuudessa tämäkin tulee toteutumaan.

Tiina uskoo lisäksi, että monille lapsille joilla Omnipod on käytössä, podin maalaaminen voisi vaikuttaa mahdollisesti siihen, kuinka lapsi suhtautuu sairauteensa. Ja miksei Tiinan lisäksi sama voisi toimia myös muillakin aikuisilla :).

Tiinaa voit seurata Instagram-tilillä @diabetes1_kaisa.