Ykköstyypin diabeetikoille suunnattu Ykköspäivä saapuu ensimmäistä kertaa Ouluun lauantaina 27.9.2025! Tapahtuma tarjoaa ajankohtaisia luentoja, vertaistukea sekä uusinta tietoa ykköstyypin diabeteksen hoitoteknologioista kuten insuliinipumpuista ja glukoosisensoreista.
Tule mukaan oppimaan, verkostoitumaan ja viettämään unohtumatonta päivää yhdessä muiden ykköstyyppien kanssa! 🚀 Tapahtumapaikkana toimii Radisson Blu Hotel, Hallituskatu 1, Oulu. Päivän päätteeksi tuttuun tapaan mahdollisuus vielä istua alas muiden ykkösten seurassa, tästä lisää lähempänä.
Edellisvuosien tapaan näytteilleasettajina ovat tärkeimmät hoitovälineiden edustajat. Nyt jos joskus on siis mahtava mahdollisuus tulla tutkimaan valikoimaa ja hakemaan mielen päällä oleviin sensori/pumppu -kysymyksiin vastauksia.
Automaattinen insuliinin annostelu helpottaa elämää diabeteksen kanssa. Algoritmit eivät kuitenkaan vielä hoida kaikkea. Etenkin liikunnan yhteydessä on tärkeää säätää pumpun asetukset kuntoon.
Mikael Rinnetmäki esittelee kansainvälisen hoitosuosituksen älypumppujen asetusten muuttamiseksi ennen liikuntaa ja liikunnan aikana. Jokaisella algoritmilla on hieman oma tapansa toimia ja siksi asetukset vaihtelevat käytetyn älypumpun mukaan.
”Olen ykköstyyppi vuodesta 1999 ja olen kehittänyt itselleni hoitoa helpottavia sovelluksia vuodesta 2009 saakka ja yrittänyt myös kaupallistaa niitä Sensotrend-startupin kautta, toistaiseksi vailla suurempaa läpimurtoa. Pelaan kesäisin futista 7-divaritasolla ja talvisin futsalia, käyn myös salilla ja uin järvessä. Olen kokeillut lähes kaikki markkinoilla olevat älypumppuratkaisut.”
Annika Kyröläinen
Liikunta- ja hyvinvointialan ammattilainen
Annikan luento klo 14-15
Liikunta- ja hyvinvointialan ammattilainen Annika Kyröläinen yhdistää vahvan asiantuntijuuden omakohtaiseen kokemukseensa ykköstyypin diabeteksesta.
Annikan luennolla sukellamme lihaskuntoharjoitteluun ja sen vaikutuksiin verensokerinhallinnassa. Käymme läpi, miten lihasmassa vaikuttaa esimerkiksi insuliiniherkkyyteen sekä miten harjoitusohjelma kannattaisi rakentaa diabetes huomioiden.
Diabetes elää mielissämme erilaisina ajatuksina ja uskomuksina. Omahoitotilanteissa käymme usein mielen sisäisiä keskusteluita siitä, mitä ajattelemme diabeteksesta ja verensokerin mittaustuloksistamme, itsestämmekin.
Toisaalta myös diabetes voi puhua meille verensokerin mittaustulosten ja kehon tuntemusten kielellä. Nämä keskustelut, joita käymme mielessämme luovat pohjaa niille valinnoille ja ratkaisuille, joita verensokerin suhteen teemme.
Sisäinen puhe voikin olla toisinaan hoitoväsymykselle altistavaa ja voimavaroja kuluttavaa. Toisaalta siitä voi tulla myös arvokas tiedonlähde, josta ammentaa eväitä omahoidon ja elämän valintoihin.
Tällä luennolla tutustumme siihen, mitä on sisäinen puhe ja miten sen voi kääntää jaksamista tukevaksi voimavaraksi.
Emilia Ellonen
Personal trainer, ykköstyypin diabeetikko
Workshop klo 12-14 sekä klo 15-17
Tämänvuotinen workshopimme keskittyy kuntoilun suuntaan. Ykköstyyppinä vuodesta 2007 lähtien elänyt, monipuolisesti urheilutaustaa omaava personal trainer Emilia Ellonen on paikalla klo 12-14 ja klo 15-17, vastaamassa kysymyksiin & vapaana keskusteluja varten.
Olipa mielessä jo valmiita kysymyksiä tai olet muuten vaan yleisesti kiinnostunut treenaamisen, kuntoilun tai liikunnan yhdistämisestä ykköstyypin diabeetikon arkeen, tule rohkeasti juttelemaan Emilian kanssa workshopiimme!
Ja hei, saa tulla vaikkei olisi varsinaisesti kiinnostunutkaan, sillä koskaan ei tiedä milloin vaikkapa salikärpänen puraisee :).
Emiliasta, hänen työstään, koulutuksestaan, urheilutaustastaan sekä suhteesta diabetekseen voit lukea lisää täältä.
Ensimmäistä kertaa sisältöä myös...
Lapsiperheille
Vanhempien ja läheisten keskusteluhetki
D-lasten vanhemmille ja läheisille
Avoimet keskusteluhetket klo 12-14 sekä 15-17
Kun lapsi sairastuu ykköstyypin diabetekseen, tilanteen kokonaisvaltaisuus saattaa aiheuttaa lapselle ja läheisille voimakkaitakin tunteita, joita muut eivät välttämättä täysin pysty ymmärtämään ennen kuin on itse samassa asemassa. Joskus elämä menee kuin vuoristoradassa, kun D on mukana arjessa.
Keskusteluhetki on suunniteltu tilaisuudeksi tutustua muihin ykköslasten vanhempiin ja läheisiin, jolloin verkostoitumisen lisäksi on mahdollista vaihtaa vinkkejä, kysellä muilta vastaavassa tilanteessa olevilta mitä mieleen juolahtaa ja purkaa tunteita — niitä kun saattaa olla ajan mittaan kertynyt.
Ykköstyypit ry on aloittanut tänä vuonna 2025, hitaasti mutta varmasti, toiminnan laajentamisen koskemaan myös ykköslapsia läheisineen. Tämä keskusteluhetki on suunnattu nimenomaan vanhemmille ja läheisille, aikuisten keskustelulle.
Keskusteluhetkeä käy sopivin välein valvomassa joku meidän aktiiveista (aikuinen ykköstyypin diabeetikko), ja tuolloin myös häneltä saa ehdottomasti kysellä kaikenlaista vapaasti.
Kokemuksen myötä tulemme todennäköisesti integroimaan vastaavanlaisia keskusteluhetkiä osaksi vuotuista, kuukausisykliä noudattavaa toimintaamme lukuisissa kaupungeissa. Kiitos siis sinulle ja teille, jos pääset(te) osallistumaan! 🙂
la 27.9. klo 12:00 – 21:00
Ykköspäivä 6.0
Useampi 10€/kpl
Ohjelma
klo 12 – Messualue aukeaa, näytteilleasettajat paikalla
klo 12–14 Workshop: Tule kysymään ykkös-PT:ltä! (Emilia Ellonen, personal trainer) Lisätiedot
klo 12-14 Avoin keskusteluhetki: D-lasten vanhemmille ja läheisille Lisätiedot
klo 12.45–13.30 Luento: Liikunta älypumppujen kanssa (Mikael Rinnetmäki) Lisätiedot
klo 14–15 Luento: Lihaskuntoharjoittelun vaikutus verensokerinhallintaan (Annika Kyröläinen) Lisätiedot
klo 15–17 Workshop jatkuu: Tule kysymään ykkös-PT:ltä! Emilia Ellonen (PT, ykköstyypin diabeetikko) Lisätiedot
klo 15–17 Avoin keskusteluhetki jatkuu: D-lasten vanhemmille ja läheisille Lisätiedot
klo 16–17.30 Luento: Sisäinen puhe ja jaksaminen diabeteksen kanssa (Jenni Salonranta, psykologi) Lisätiedot
Näytteilleasettajat
Ykköstyypin diabeetikoille suunnattu Ykköspäivä saapuu ensimmäistä kertaa Ouluun lauantaina 27.9.2025! Tapahtuma tarjoaa ajankohtaisia luentoja, vertaistukea sekä uusinta tietoa ykköstyypin diabeteksen hoitoteknologioista kuten insuliinipumpuista ja glukoosisensoreista.
Tule mukaan oppimaan, verkostoitumaan ja viettämään unohtumatonta päivää yhdessä muiden ykköstyyppien kanssa! 🚀 Tapahtumapaikkana toimii Radisson Blu Hotel, Hallituskatu 1, Oulu. Päivän päätteeksi tuttuun tapaan mahdollisuus vielä istua alas muiden ykkösten seurassa, tästä lisää lähempänä.
🎟️ Useampi 10€/kpl
Näytteilleasettajat
Edellisvuosien tapaan näytteilleasettajina ovat tärkeimmät hoitovälineiden edustajat. Nyt jos joskus on siis mahtava mahdollisuus tulla tutkimaan valikoimaa ja hakemaan mielen päällä oleviin sensori/pumppu -kysymyksiin vastauksia.
Abbott
FreeStyle Libre
freestyle.abbott
Medtronic
Guardian 4
MiniMed 780g
Simplera
medtronic-diabetes.com/
NordicInfu Care
Dexcom
Omnipod
diabetesinfucare.com
Rubin Medical
Tandem t:slim x2
rubinmedical.fi
Ykköstyypit ry
Vertaistukea ykköstyypin diabeetikoille, ykköstyypin diabeetikoiden läheisille sekä aktiviteetteja ykköslapsille.
ykkostyypit.fi
Ypsomed
YpsoPump, CamAPS FX (mylofe Loop)
mylife-diabetescare.com/
Liikunnasta mielen hyvinvointiin Luennot
Mikael Rinnetmäki Aktiivisesti urheileva ykkönen
Mikaelin luento klo 12.45-13.30
Automaattinen insuliinin annostelu helpottaa elämää diabeteksen kanssa. Algoritmit eivät kuitenkaan vielä hoida kaikkea. Etenkin liikunnan yhteydessä on tärkeää säätää pumpun asetukset kuntoon.
Mikael Rinnetmäki esittelee kansainvälisen hoitosuosituksen älypumppujen asetusten muuttamiseksi ennen liikuntaa ja liikunnan aikana. Jokaisella algoritmilla on hieman oma tapansa toimia ja siksi asetukset vaihtelevat käytetyn älypumpun mukaan.
”Olen ykköstyyppi vuodesta 1999 ja olen kehittänyt itselleni hoitoa helpottavia sovelluksia vuodesta 2009 saakka ja yrittänyt myös kaupallistaa niitä Sensotrend-startupin kautta, toistaiseksi vailla suurempaa läpimurtoa. Pelaan kesäisin futista 7-divaritasolla ja talvisin futsalia, käyn myös salilla ja uin järvessä. Olen kokeillut lähes kaikki markkinoilla olevat älypumppuratkaisut.”
Annika Kyröläinen Liikunta- ja hyvinvointialan ammattilainen
Annikan luento klo 14-15
Liikunta- ja hyvinvointialan ammattilainen Annika Kyröläinen yhdistää vahvan asiantuntijuuden omakohtaiseen kokemukseensa ykköstyypin diabeteksesta.
Annikan luennolla sukellamme lihaskuntoharjoitteluun ja sen vaikutuksiin verensokerinhallinnassa. Käymme läpi, miten lihasmassa vaikuttaa esimerkiksi insuliiniherkkyyteen sekä miten harjoitusohjelma kannattaisi rakentaa diabetes huomioiden.
Jenni Salonranta Psykologi
Jennin luento klo 16.00 – 17.30
Diabetes elää mielissämme erilaisina ajatuksina ja uskomuksina. Omahoitotilanteissa käymme usein mielen sisäisiä keskusteluita siitä, mitä ajattelemme diabeteksesta ja verensokerin mittaustuloksistamme, itsestämmekin.
Toisaalta myös diabetes voi puhua meille verensokerin mittaustulosten ja kehon tuntemusten kielellä. Nämä keskustelut, joita käymme mielessämme luovat pohjaa niille valinnoille ja ratkaisuille, joita verensokerin suhteen teemme.
Sisäinen puhe voikin olla toisinaan hoitoväsymykselle altistavaa ja voimavaroja kuluttavaa. Toisaalta siitä voi tulla myös arvokas tiedonlähde, josta ammentaa eväitä omahoidon ja elämän valintoihin.
Tällä luennolla tutustumme siihen, mitä on sisäinen puhe ja miten sen voi kääntää jaksamista tukevaksi voimavaraksi.
Workshop Tule kysymään ykkös-PT:ltä!
Emilia Ellonen Personal trainer, ykköstyypin diabeetikko
Workshop klo 12-14 sekä klo 15-17
Tämänvuotinen workshopimme keskittyy kuntoilun suuntaan. Ykköstyyppinä vuodesta 2007 lähtien elänyt, monipuolisesti urheilutaustaa omaava personal trainer Emilia Ellonen on paikalla klo 12-14 ja klo 15-17, vastaamassa kysymyksiin & vapaana keskusteluja varten.
Olipa mielessä jo valmiita kysymyksiä tai olet muuten vaan yleisesti kiinnostunut treenaamisen, kuntoilun tai liikunnan yhdistämisestä ykköstyypin diabeetikon arkeen, tule rohkeasti juttelemaan Emilian kanssa workshopiimme!
Ja hei, saa tulla vaikkei olisi varsinaisesti kiinnostunutkaan, sillä koskaan ei tiedä milloin vaikkapa salikärpänen puraisee :).
Emiliasta, hänen työstään, koulutuksestaan, urheilutaustastaan sekä suhteesta diabetekseen voit lukea lisää täältä.
Ensimmäistä kertaa sisältöä myös... Lapsiperheille
Vanhempien ja läheisten keskusteluhetki D-lasten vanhemmille ja läheisille
Avoimet keskusteluhetket klo 12-14 sekä 15-17
Kun lapsi sairastuu ykköstyypin diabetekseen, tilanteen kokonaisvaltaisuus saattaa aiheuttaa lapselle ja läheisille voimakkaitakin tunteita, joita muut eivät välttämättä täysin pysty ymmärtämään ennen kuin on itse samassa asemassa. Joskus elämä menee kuin vuoristoradassa, kun D on mukana arjessa.
Keskusteluhetki on suunniteltu tilaisuudeksi tutustua muihin ykköslasten vanhempiin ja läheisiin, jolloin verkostoitumisen lisäksi on mahdollista vaihtaa vinkkejä, kysellä muilta vastaavassa tilanteessa olevilta mitä mieleen juolahtaa ja purkaa tunteita — niitä kun saattaa olla ajan mittaan kertynyt.
Ykköstyypit ry on aloittanut tänä vuonna 2025, hitaasti mutta varmasti, toiminnan laajentamisen koskemaan myös ykköslapsia läheisineen. Tämä keskusteluhetki on suunnattu nimenomaan vanhemmille ja läheisille, aikuisten keskustelulle.
Keskusteluhetkeä käy sopivin välein valvomassa joku meidän aktiiveista (aikuinen ykköstyypin diabeetikko), ja tuolloin myös häneltä saa ehdottomasti kysellä kaikenlaista vapaasti.
Kokemuksen myötä tulemme todennäköisesti integroimaan vastaavanlaisia keskusteluhetkiä osaksi vuotuista, kuukausisykliä noudattavaa toimintaamme lukuisissa kaupungeissa. Kiitos siis sinulle ja teille, jos pääset(te) osallistumaan! 🙂
Ykköstyypit ry
View Organizer Website