Testissä pihkavoide PIHQA

(Kaupallinen yhteistyö)

Ykköstyypit ry sai jokin aika sitten testiinsä PIHQA-pihkavoidetuubeja, joita nyt on käytetty jo muutaman kuukauden ajan.

Siinä missä osalle testaajista itse pihkan tuoksu ei yleisestikään ole mieleen, esimerkiksi hallituksemme puheenjohtajaa se kovasti miellytti, tehden fiiliksestä jotenkin luonnonläheisen.

PIHQAn koostumus on juuri sopiva levittyäkseen helposti iholle, olipa kyseessä sitten kuivan ihon rasvaaminen, ihorikkojen tai hiertymien hoitaminen tai ihan vain ylläpitotyyppinen perusrasvaus. Rohtuneet suupieletkin saatiin parempaan kuntoon PIHQAn avulla.

Käyttötarkoituksina oikeastaan tuntuivat toimivan melkeinpä samanlaiset kuin mihin vaikkapa jotakin Bepanthen-lajeista on tottunut käyttämään, mutta bonuksena toimii ilmassa sopivasti leijuva pihkan tuoksu.

Käsiin voide jättää hetkeksi rasvaisen tuntuman, mutta sekin poistuu mukavasti melkoisen lyhyessä ajassa. Voide koostuu valkovaseliinista ja suomalaisesta kuusen pihkasta. Limakalvoille, silmiin tai suuhun sitä ei tule laittaa, eikä käyttää raskauden tai imetyksen aikana. Ei sovellu hartsiyliherkille.

Testaamisen arvoinen tuote, erityisesti mikäli pihkan tuoksu on mieleesi :). PIHQAsta löytyy lisäksi omat versiot myös lemmikeille ja hevosille (ja poneille).

Tuote: PIHQA-pihkavoide
Hinta:
 17,90€ / pihqa.com

PS: Koodilla 1TYYPPI2019 saat -25% alennuksen PIHQAn verkkokaupassa. Tarjous voimassa 30.10.2020 saakka.

0 vastausta artikkeliin “Testissä pihkavoide PIHQA”