Ykkösprofiili: Jonna Häggman

Leipomista rakastava kotiäiti

Vaasan sairaanhoitopiiriin kuuluvassa Mustasaaressa asuvan viiden lapsen kotiäidin Jonna Häggmanin, 41, perheeseen kuuluvat mies, 12-, 9-, 7- ja 6-vuotiaat tytöt, 3-vuotias poika sekä kaksi koiraa. Tytöistä kahdella on Jonnan tavoin diabetes.

Kolmevuotiaan kultaisennoutajan Chicon ohella perheestä löytyy myös 2-vuotias labradorinnoutaja Pepe, jonka hypokoirakoulutus on vienyt oleellisen osan Jonnan vapaa-ajasta viimeisen 1,5 vuoden aikana.

Lasten harrastukset vievät muusta Jonnan ajasta valtaosan, mutta jäljelle jäävät omat hetket kulutetaan pitkälti jo pikkutytöstä mielenkiintoa herättäneen jääkiekon parissa. “Olen seurannut katsomosta isoveljien pelejä, itse pelannut, ollut tuomarina jäällä ja tällä hetkellä olen Vaasan jääkiekkoerotuomarikerhon toimitsijavastaava.”

Jonnan tehtäviin kuuluu muun muassa toimitsijalistojen luominen kaikkiin Vaasassa pelattaviin Liiga- ja Nuorten SM-liiga-otteluihin. Itse otteluissa hän toimii toimitsijaesimiehenä, jonka tehtävänä on huolehtia kaiken tilastoinnin toteutumisesta sääntöjen mukaisella tavalla. Kaikki toimitsijoiden kautta kulkeva data päätyy lopulta esimerkiksi liiga.fi -sivustolle.

Mikäli muuta vapaa-aikaa vielä jää, hakeutuu Jonna itselleen rakkaan leivontaharrastuksen pariin.

Tulevaisuudessa Jonna toivoo pääsevänsä matkustelemaan kaikessa rauhassa miehensä kanssa — jotakin, minkä toteuttaminen odottaa vielä lasten kasvamista. Lähitulevaisuudessa realistisesti toteutettaviin haaveisiin kuuluu muun muassa pienten reissujen tekeminen lasten kanssa.

“Lapset ovat tällä hetkellä se asia joka määrittelee meidän perheen menemiset ja tulemiset. Aikansa kutakin sanoi jo mummoni aikoinaan.”

Ykkönen vuodesta 1984

Ykköstyypin diabetes Jonnalla diagnosoitiin 13.1.1984. Päivämäärä on jäänyt mieleen tarkasti. Äiti alkoi ihmettelemään muutamaa päivää aiemmin 7v täyttäneen ekaluokkalaisen juomista ja jatkuvia pissahätiä — “Ulkoa tulin kesken leikkien kotiin juomaan, ja tietysti pissalla käymään.”

Koulun terveydenhoitaja lupasi pitkien maanittelujen jälkeen ottaa pissanäytteen, ja muutamaa päivää myöhemmältä hoitajakäynniltä soiteltiinkin jo äitiä kuljettamaan tyttö vataanotolta sairaalaan. Testeissä sokerit olivat olleet kolmella plussalla.

Seuraavat kolme viikkoa kuluivat Auroran sairaalassa Helsingissä ennen kotiutumista. Tuoretta diagnoosia Jonna ei muista kokeneen raskaana itselleen — “mutta myöhemmin olen saanut kuulla, että äiti itki aina illalla kotona kun oli ollut reippaana päivän kanssani sairaalassa.”

Nykyiseen pumppuhoitoon nähden 80-luvun hoito oli hyvin erilaista, sillä sokerit mitattiin aluksi tikuilla virtsasta ja ruokailuillakin kaikki ruoka punnittiin jotta pysyttiin ennaltamääriteltyjen hiilihydraattirajojen sisällä. Jopa sairaalasta kotiutumisen edellytyksenä oli että kotona on vaaka.

Insuliinit pistettiin kaksi kertaa päivässä, kummallakin kerralla sekä pitkä- että lyhytvaikutteista. Alkuun vanhemmilla oli suuri rooli hoidon toteutumisessa, mutta pikkuhiljaa iän karttuesa hoitovastuu siirtyi Jonnalle itselleen.

Sikainsuliineista pumppuun ja raskauksiin

Taitekohdista ensimmäisenä mieleen muistuu siirtymä sikainsuliineista nykyaikaisiin insuliineihin, sillä tuolloin Jonnalta katosivat matalan tuntemukset lähes täydellisesti pitkäksi aikaa.

Pumppuhoitoon Jonna siirtyi ystävänsä suosituksesta vuonna 2009, antamalla samalla periksi lääkärille joka pumppua oli jo kauan ehdotellut. Siirtymän myötä matalan tuntemuksetkin ovat alkaneet tehdä paluutaan pikkuhiljaa, ja myös muilta osin Jonna kokee pumppuhoidon aloittamisen olleen yksi elämänsä parhaista päätöksistä.

Mukana roikkuva laite ei häiritse, vaan tuo enemmänkin vapautta elämään. Pumpun ja jatkuvan sensoroinnin yhdistelmään Jonna on todella tyytyväinen, ja lähellä sijaitseva hoitotarvikejakelukin toimii kuin Strömsössä.

Tämänhetkisestä hyvästä hoitotasapainosta Jonna kiittää osaksi myös raskauksiaan, jotka ovat aina saaneet skarppaamaan pikkuisen enemmän hoidon kanssa. “Nythän minulla on muitakin ihmisiä ympärilläni joiden vuoksi täytyy pysyä kunnossa ja hengissä.”

Yhtenä suurena helpotuksena sairauden ymmärtämiseen ovat toimineet myös vertaistukiryhmät sosiaalisessa mediassa, sillä niistä Jonna löytää lukemista tutuista ongelmista ja ilonaiheista. Ihan uusia ystäviäkin vertaistukiryhmien kautta on löytynyt.

Life goes on

Uusia diagnosoituja Jonna ohjeistaa ottamaan heti alkuun hyvän otteen hoidosta. “Kysy aina kun mietityttää, hoida itseäsi itsellesi parhaalla tyylillä, älä odota että verensokerisi olisi aina tavoitealueella, ja elä.”

Vakavan sairauden kanssa ei kannata pelleillä, mutta sille ei myöskään kannata antaa suurinta osaa elämästä. Siispä “Life goes on, with that new ‘friend’.”