,

Testissä Accu-Chek Guide

Perinteisten verensokerimittareiden saralla loppukäyttäjälle oleellisesti näkyvä kehitys on ollut viime vuosina suhteellisen maltillista.

Älypuhelinsovelluksia on toki ollut tarjolla mittareiden Bluetooth-yhteyksien myötä, mutta varsinaiselle mittari + pistin + liuskat -konseptille ei ole tapahtunut oikein mitään.

Näinpä mielenkiinnolla otimmekin testiin Rochen uuden Accu-Chek Guiden, jonka liuskapurkki on oleellisesti perinteisistä poikkeava.

Pyöreään purkkiin tottuneelle Guiden liuskapurkki tuntuu ensikosketuksella omituiselta, sillä se on muodoltaan enemmänkin tulitikkuaskin luokkaa, pyöristetyillä kulmilla.

Purkin kannen avaamalla selviää, että liuskat ovat purkissa tiiviisti jonossa. Mikä ilahduttava oivallus, joskus kun ärsyttää kaivella pyöreistä purkeista liuskoja ulos niiden sekalaisen järjestyksen myötä.

Liuskaa sormella jonosta yrittäessä ongelmaksi koituu kuitenkin se, ettei liuskasta saa pelkällä sormen ja liuskan välisellä kitkalla otetta. Allekirjoittaneella ongelma esiintyi miltei jokaisella liuskanottokerralla, muilla testiryhmän käyttäjillä useilla kerroilla. Tähän varmasti vaikuttaa käyttäjän sormen koko sekä ihon kuivuusaste.

Osasyynä ongelmaan saattaa olla myös liuskajonoa ympäröivä silikonireunus, joka estää liuskoja lentämästä purkista jos liuskapurkki vaikkapa kaatuu.

Tästä pettyneenä allekirjoittanut siirtyi pääsääntöisesti kahden sormen taktiikkaan, jonka hitauden myötä etu pyöreän purkin liuskojen kanssa työskentelyyn käytännössä nollaantuu. Hieno ajatus siis, mutta toteutus voisi olla parempi.

Onnistuneita osuuksia Guidesta kuitenkin löytyy myös — ensimmäisenä liuskaportin valo joka vaikuttaa kirkkaammalta kuin muissa vastaavissa toteutuksissa.

Toinen positiivinen ominaisuus on mahdollisuus ampua käytetty liuska napinpainalluksella liuskaportista ulos. Tähän tarkoitettu nappi löytyy mittarin sivusta, ja ammutun liuskan lentoradan pituus vaihtelee riippuen mittarin asennosta ampumahetkellä (kts oheinen hidastettu video).

Ohjelmistopuolella Guide juttelee MySugr -sovelluken kanssa, joka löytyy sekä Androidille että iPhonelle. Parituksen jälkeen mittari osaa lähettää mittaustuloksen automaattisesti Bluetooth-teitse älypuhelimelle.

Applen laitteissa tiedot on mahdollista asettaa synkronoitumaan MySugrin kautta myös Apple Health -rekisteriin. Android-puolella MySugr integroituu Google Fitin kanssa.

Joissakin satunnaisissa tilanteissa arvojen lähetys ei onnistunut ennen kuin itse MySugr -sovellus oli avattu päällimmäiseksi. Tämän ei pitäisi kuitenkaan olla tarpeen, joten jonkinlaisesta bugista todennäköisesti kysymys.

Muilta osin itse mittarin toiminnot vastaavat valtavirran muidenkin mittareiden ominaisuuksia.

Itse mittaaminen tapahtuu alle 4 sekunnissa, mittaliuska imaisee veren nopeasti hyvin suunnitellulle leveälle mittausalueelle, ja mittarin näytön laatu on sieltä paremmasta päästä tummine taustoineen.

Tuloksia mittari säilyttää omassa muistissaan 720 kpl, ja 7 päivän jaksotuloksista mittari osaa myös etsiä toistuvia kaavoja (esim 2 matalaa tai 3 korkeaa arvoa).

Erityinen plussa on annettava mittarin FastClix-pistolaitteelle, joka tuntui käytössä vankimmalta kirjoittajan tähänastisen vajaan 20-vuotiaan diabetesuran aikana kokeilluista. Toimii erityisen hyvin yhdellä kädellä operoituna.

Accu-Chek Guide

Valmistaja: Roche
Sisäinen muisti: 720 mittausta
Asteikko: 0,6 – 33,3 mmol/l
Mittausaika: Alle 4 sekuntia
Erityistä: Liuskanpoistonappi ja liuskapurkin muotoilu
Bluetooth: Kyllä
Integrointi: MySugr (iPhone / Android)

+ Liuskaportin valo
+ Liuskan poisto ”ampumalla”
+ Integrointi MySugr -sovellukseen
+ Laadukas näyttö ja toimivat näppäimet
+ Uusittu FastClix -pistolaite

– Uudenmallisen liuskapurkin käyttö käytännössä
– Ajoittaiset ongelmat Bluetooth-tiedonsiirroissa

0 vastausta artikkeliin “Testissä Accu-Chek Guide”