Ykkösprofiili: Annika Joukama

Meitä on moneksi, ja tässä juttusarjassa esittelemme erilaisia ykköstyypin diabeetikoita. Jos haluat itse osallistua juttusarjaan, lähesty meitä sähköpostitse, info@ykkostyypit.fi.

Opiskelijana Ruotsissa

Lundin yliopistossa Ruotsissa kauppatieteitä opiskeleva Annika Joukama on opinahjossa toista vuotta, ja vuosia koulun penkillä on näin luvassa vielä muutamisen vuotta.

Tammikuussa 2019 opintoihin tulee kuitenkin pieni breikki, sillä Annika on lähdössä Hong Kongiin puolen vuoden pituiseen vaihtoon.  Matkailua ja uusia kulttuureja rakastavana hän odottaa reissua innokkaasti, sillä Annikan tuntuma on että maailmalla oppii lopulta enemmän kuin koulun penkillä.

Kuntosali- ja kävelyharrastusten lisäksi Annikan repertuaariin kuuluvat mahdollisuuksien mukaan kesäiset vaellukset. Kiinnostusta löytyy myös ravintoasioihin, erityisesti erilaisten superfoodien vaikutukseen diabeteksen suhteen.

Silloin tällöin Annika ottaa uusia superfoodeja kokeiluun, tehden omia “ihmiskokeita” kehollaan erityisesti verensokereita silmällä pitäen.

Kuukautiset poistuivat, vettä kului

Annika kertoo sairastuneensa ykköstyypin diabetekseen 16-vuotiaana joulukuussa 2013. Kuukautisten poistumisesta johtuva käynti lukion kouluterveydenhoitajalla päätyi lopulta verikokeisiin, joista äärimmäisen korkea verensokeritaso selvisi.

Muita oireita Annika ei tuolloin huomannut, mutta jälkeenpäin ymmärsi juoneensa litroittain vettä.  Lisäksi painon hienoinen pudotus vaikutti jälkeenpäin selkeältä oireelta tilanteeseen nähden.

Ikäisenään hyvin raskaasti asian ottaneelle Annikalle diagnoosi tuntui käytännössä maailmanlopulta. Hyväksymisprosessi kesti vuosia, opettajille aiheesta kertoi kyynelten varjostaman yrityksen jälkeen terveydenhoitaja, ja käytännössä Annika itse kertoi diagnoosista vain muutamalle kaverilleen.

Omahoito kaikkine pistoksineen, mittauksineen ja muine kommervinkkeineen tuntui ylitsepääsemättömältä asialta, ja masennus valtasi alaa. Vasta lukion päätyttyä Annika alkoi päästä piilottelusta ja häpeästä eroon.

Suurin taitekohta taistelussa negatiivisia tuntemuksia kohtaan toimi ylioppilaskokeiden jälkeen toteutettu reppureissu, josta Annika on erikseen kertonut myös Diabetesliiton Inspis-lehden artikkelissa. Tuon matkan yhteydessä Annika oppi olemaan avoin sairauden suhteen, sekä ymmärtämään että sairaudesta huolimatta unelmat ovat tavoitettavissa.

Nykypäivänä Annika ei koe ykköstyypin diabeteksen estävän mitään, ja toteaa samalla olevansa täysin sujut ykkösen kanssa. Piilottelulle ei siis enää ole tarvetta, ja diabetekseen liittyvissä asioissa nykyisin jopa innostus tulee esiin, sillä siinä Annika kokee olevansa ammattilainen.

Hoitotasapaino on vihdoin päässyt hyvälle tasolle, joskin aina voi tavoitella vielä parempaa. Teknologian kehittyessä mahdollisuudet paremmalle hoidolle paranevat jatkuvasti.

Keväällä Annika vaihtoi Libren sensoreista Dexcom G5:een, jotta hälytykset korkeista ja matalista ovat tehokkaasti käytettävissä.

”Kesän alussa ostin haaveilemani Apple Watchin ja se on ehdottomasti ollut hintansa arvoinen. Verensokerin tarkistaminen ei ole koskaan ollut helpompaa.”

 

Sokeritasapainon lisäksi myös korkeiden/matalien hälytykset näkyvät suoraan ranteessa.

Annika seurailee hoitovälineiden kehitystä aktiivisesti, ja on valmiina kokeilemaan uusia ratkaisuja aina sitä mukaa kun niitä saataville tulee. Omalta osaltaan Annika kokee olleensa onnekas, sillä hoitopaikassaan hän on aina saanut pyytämänsä hoitovälineet mukisematta.

Terveiset uusille ykkösille

Annika kertoo tietävänsä monen asian kauhistuttavan tuoreeltaan diagnosoitua ykköstyypin diabeetikkoa. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä, ja vaikka se Annikallakin vei muutaman vuoden, loppujenlouksi hän on edelleen se sama ihminen kuin ennen diagnoosia.

Mistään ei ole tarvinnut luopua ykköstyypin diabeteksen vuoksi, ja vaikkei diagnoosista voi iloita, parasta mitä voi tehdä on keskittyä niihin positiivisiin asioihin mitä diabetes on tuonut tai tulee tuomaan. Kuten ystäviä ja paljon uutta tietoa.

Meitä on moneksi, ja tässä juttusarjassa esittelemme erilaisia ykköstyypin diabeetikoita. Jos haluat itse osallistua juttusarjaan, lähesty meitä sähköpostitse, info@ykkostyypit.fi.

0 vastausta artikkeliin “Ykkösprofiili: Annika Joukama”